Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Joulukuun kuukausiennuste: Alkuun kaksi erittäin kylmää viikkoa – näin meteorologi Anna Latvala kommentoi jouluviikkoa nyt!
    Kuukausiennuste |

    Joulukuun kuukausiennuste: Alkuun kaksi erittäin kylmää viikkoa – näin meteorologi Anna Latvala kommentoi jouluviikkoa nyt!

    Pakkasta, lunta ja suuri
    Pakkaset ovat levittäytyneet Suomeen. Nurmeksessa on ihasteltu suurta "jäähyrrää" joella. Sopivassa virtaustilanteessa, kuten joenmutkassa, ohut jääkansi voi lähteä pyörimään ja muotoutua ympyränmalliseksi. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 28.11.2021

    Tuore kuukausiennuste näyttää Suomeen kylmää joulukuun alkua. Joulukuun käynnistyessä viikon keskilämpötila on jopa 5–10 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempi. Tällä viikolla lumisateita on tulossa paikoin muuallakin Euroopassa, muun muassa Kreikassa asti. Entä mitä Suomen säässä tapahtuu tämän hetken ennusteen mukaan joulun lähestyessä?

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 29. marraskuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan joulukuun alkupuolisko on Suomessa selvästi keskimääräistä joulukuun alkua kylmempi.

    – Joulukuu alkaa talvisissa merkeissä: pakkasessa ja osassa maata myös lumipyryssä. Hyvin kylmä sää myös jatkuu joulukuun alkupuolen ajan ja ajoittain pakkanen on kireää. Joulukuun pari ensimmäistä viikkoa sateet tulevat Suomessa lumena. Kuun puolivälin tienoilla alkaa ennusteissa olla jo merkkejä pahimman kylmyyden hellittämisestä. Mahdollisesti Keski-Eurooppaan kehittyvä korkeapaine toisi ainakin ajoittain lauhan lounaisvirtauksen Suomeenkin, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

    Marraskuun 29. päivä alkanut viikko: Jopa 5–10 astetta keskimääräistä kylmempää

    Suuressa osassa Eurooppaa vallitsee 29. marraskuuta alkaneella viikolla matalapainesää, Atlantilla on korkeapaine. Tämä asetelma mahdollistaa kylmän ilman virtauksen pohjoisesta Suomeen ja pitkälle Eurooppaan.

    Suomessa viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan jopa 5–10 astetta keskimääräistä kylmempi.

    – Kireät pakkaset ovat tällä viikolla ajoittain mahdollisia etelää myöten, varsinkin öisin. Kireän pakkasen raja on etelässä −15, maan keskiosassa −20 ja maan pohjoisosassa −25 astetta. Nollan yläpuolelle voidaan päästä paikoin saaristossa, etenkin lounaassa, mutta muuten tämä on pakkasviikko. Tiistaista torstaihin Suomessa liikkuu lumisadealue, joka siirtyy maan itäosasta pohjoiseen. Loppuviikolla lumisateiden väistyttyä ja korkeapaineen vahvistuessa pohjoisessa voi olla jälleen 30 asteen pakkasia, Anna Latvala sanoo.

    Katso videolta joulukuun kuukausiennuste lämpötiloista!

    Yleisesti maan eteläosassa ollaan tällä viikolla päivisin 5–10 pakkasasteessa ja maan keskiosassa 5–15 pakkasasteessa. Pohjoisessa lämpötilat ovat päivisin enimmäkseen 5–20 pakkasastetta, paikoin on kylmempääkin. Tuuli purevoittaa ajoittain pakkasta ja saa pakkasen tuntumaan jopa 5–10 astetta mittarilukemia kylmemmältä.

    – Näyttää todennäköiseltä, että etelässäkin on jo siirrytty termiseen talveen. Keskilämpötila laski esimerkiksi Helsingissä ja Turussa pakkasen puolelle muutama päivä sitten ja näillä näkymin myös jää sinne ainakin pariksi viikoksi. Mikäli joulu–tammikuussa ei tule enää pitkää lauhaa jaksoa, terminen talvi alkoi tänä vuonna etelärannikolla reilun viikon tai parin verran etuajassa keskimääräiseen verrattuna, Anna Latvala toteaa.

    Saitko hyvän sääkuvan? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

    Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
    Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Termisen talven katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin nollan asteen alapuolelle.

    Marraskuun 29. päivä alkaneen viikon sademäärä on kuukausiennusteen mukaan Suomessa etenkin lännessä ja pohjoisessa keskimääräistä pienempi.

    – Idän sademäärä sen sijaan on lähellä keskimääräistä viikkokeskiarvoa tiistain runsaampien lumisateiden takia. Kuitenkin paikallisesti pohjoisessakin voi tulla reippaasti lunta, etenkin Kainuussa.

    Viikon lopulla Suomeen on siis näillä näkymin vahvistumassa korkeapaine.

    – Aurinkokin näyttäytyy välillä, tosin ei kaamosalueella, mutta sielläkin on ajoittain selkeää, Anna Latvala ennustaa.

    Katso videolta joulukuun kuukausiennuste sateista!

    Ruotsissa ja Norjassa lämpötilan poikkeama on 29. marraskuuta alkaneella viikolla laajalti samaa luokkaa kuin Suomessa eli 5–10 astetta keskimääräistä kylmempi.

    Muualla Euroopassa on enimmäkseen 0–4 astetta tavanomaista kylmempää. Euroopassa on myös laajalti keskimääräistä sateisempaa.

    – Lunta tulee jo alkuviikolla Kreikassa asti ja tällä viikolla pitkin Keski-Eurooppaa ja Balkania, välillä Espanjan vuoristossakin. Öisin on ajoittain pikkupakkasta esimerkiksi Espanjan keskiosassa ja Italiassa saakka. Balkanilla ja Itä-Euroopassa varsinkin vuoristoseuduilla pakkasta voi olla paikoin yli 15 astetta. Päivälämpötilat ovat laajalla alueella Keski- ja Itä-Euroopassa 0–10 plusastetta, Anna Latvala kertoo.

    Mustanmeren ympäristössä ja Venäjällä on ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpää, Venäjällä jopa paikoin yli viisi astetta. 

    Itsenäisyyspäiväviikko: Kylmä sää jatkuu Suomessa

    Joulukuun 6. päivä alkavalla viikolla kylmä sää näyttäisi jatkuvan Suomessa. Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on 5–8 astetta keskimääräistä kylmempi.

    – Euroopassa on matalapainesäätä, Fennoskandiassa keskimääräistä korkeampi ilmanpaine. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomessa olisi koko viikkoa korkeapaine, mutta uusimpien ennusteiden mukaan korkeapainetta on ainakin alkuviikosta. Viikko jäänee Suomessa tavanomaista kuivemmaksi kylmän sään ja korkeapaineen ansiosta, mutta Euroopan länsi- ja eteläosassa on monin paikoin sateista, Anna Latvala toteaa.

    Lunta ja pakkasta Etelä-Pohjanmaalla.
    Marraskuun loppu on ollut kylmä. Kuva: Reijo Kärkkäinen, Isokyrö

    Laajemmin Pohjois-Euroopassa 6. joulukuuta alkavan viikon lämpötilapoikkeama on 4–9 astetta keskimääräistä kylmempään suuntaan. Keski-Euroopassa viikko on 0–4 astetta ajankohdan tavanomaisia lukemia kylmempi. Läntisessä Euroopassa ja Välimerellä on tavanomaista sateisempia alueita.

    Joulukuun 13. päivä alkava viikko: Käänne tulossa?

    Uuden kuukausiennusteen mukaan 13. joulukuuta alkavalla viikolla kylmin sää alkaa jo hellittää Suomessa. Maan etelä- ja keskiosassa viikon keskilämpötila näyttää olevan keskimääräisissä lukemissa, osassa pohjoista olisi hieman keskimääräistä lämpimämpää.

    – Keski-Eurooppaan voi olla hiljalleen muodostumassa korkeapaineen alue, joka sysäisi toteutuessaan matalapaineet pohjoisemmalle reitille. Siitä puolestaan seuraisi Skandinaviaan ja Suomeen lauha lounainen tai läntinen ilmavirtaus. Ennusteen epävarmuus alkaa kuitenkin kasvaa jo tässä vaiheessa, joten varmaa tämän toteutuminen ei ole, Anna Latvala sanoo.

    Joulukuun 6. päivä alkavan viikon sademäärät ovat kuukausiennusteen perusteella Suomessa monin paikoin lähellä ajankohdan tavanomaisia sademääriä.

    Mitä kuukausiennuste näyttää jouluviikolle?

    Jouluviikolla eli 20. joulukuuta alkavalla viikolla tilanne on uudessa kuukausiennusteessa lämpötilapoikkeamien osalta samantyyppinen kuin sitä edeltävällä viikolla. Viikon keskilämpötila on ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa edelleen lähellä keskimääräistä, osassa pohjoista hieman tavanomaista lauhempi.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan jouluaattona keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila on maan etelä- ja lounaisosassa sekä länsirannikolla laajalti 0–2 plusastetta, lounaissaaristossa vähän korkeampi. Maan keskiosassa on enimmäkseen 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa 2–6 pakkasastetta. Yöllä on keskimäärin pakkasta koko Manner-Suomessa.

    Jouluaaton ylin keskimääräinen lämpötila tilastoissa 1991–2020.
    Jouluaaton keskimääräinen ylin lämpötila tilastoissa 1991–2020.

    – Näihin tilastoihin verrattuna jouluviikon mahdollinen tavanomainen tai hieman sitä korkeampi lämpötila ei tarkoita talven loppumista; tosin joulunajan säässä puhutaan yksittäisistä päivistä, joihin kuukausiennuste ei ota kantaa, joten varsinaista joulun säätä ei vielä tiedetä. Joulukuun alkupuolella kertyneellä lumella on kuitenkin hyvä mahdollisuus jäädä maahan, ainakin paikoissa, joissa lunta on tullut enemmän kuin muutama senttimetri. Hyvin ohuen lumipeitteen tilanne riippuu paljolti siitä, tuleeko lauhemman sään aikana esimerkiksi vesisateita ja parin päivän lämpimämpi jakso sulattamaan lumia, Anna Latvala pohtii.

    Jouluviikon sademäärät ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa laajalti lähellä keskimääräisiä.

    Valkea joulu tilastoissa 1991–2020
    Valkean joulun esiintyvyys tilastoissa 1991–2020.

    Kuukausiennusteen perusteella jouluviikon lämpötilat ovat mahdollisesti eteläisessä ja läntisessä Euroopassa paikoin tavanomaista kylmempiä. Sateita tulisi Euroopan keskiosassa laajalti keskimääräistä vähemmän.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

    Lue seuraavaksi: Missä päin Suomea on takuuvarmasti valkea joulu? Grafiikka paljastaa myös, missä mustista jouluista on tulossa uusi normaali

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 30.11.2021 klo 22.02

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat