Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste tuo marraskuun säähän äkkikäänteen: "Matalapaineet vaihtuvat hiustenkuivaajaan"
    Uutiset |

    Uusi kuukausiennuste tuo marraskuun säähän äkkikäänteen: "Matalapaineet vaihtuvat hiustenkuivaajaan"

    Marraskuun alku voi tuoda mukanaan föhn-tuulia, jonka aikana sää on aurinkoista ja lämmintä.
    Marraskuun alku voi tuoda mukanaan föhn-tilanteen, jonka aikana sää on aurinkoista ja vuodenaikaan nähden lämmintä. Kuva: Markus Mäntykannas, Ruissalo, Turku, arkistokuva

    Euroopan keskuksen (ECMWF) perjantaina julkaisemassa kuukausiennusteessa näkyy radikaali muutos säätyypissä marraskuun alussa. Matalapainevyöry on vaihtumassa korkeapaineeseen.

    Tämän viikonlopun aikana sateet jättävät hetkeksi Suomen rauhaan ja sää pääsee poutaantumaan, osin myös selkenemään. Taivaan kirkastuminen tietää kylmiä iltoja ja öitä, päivisin on lämpöasteita Lappia lukuun ottamatta.

    Ennusteviikko 26.10.–1.11: Matalapaineiden sarjatulitusta

    Kuukausiennusteen ensimmäinen tarkasteluviikko on Atlantin matalapaineiden sarjatulitusta. Suomea kohden on saapumassa jatkuvalla syötöllä sadealueita ja lauhaa ilmaa lounaasta.

    " Tämän viikonlopun poutahetkistä kannattaa ottaa ilo irti, sillä niitä ei kovinkaan paljoa ole ensi viikolla tiedossa.

    Alkuviikolla säähämme vaikuttaa Epsilon-hurrikaanin jäänne, joka työntää pohjolaan sen verran lämmintä ilmaa, että osa sateista muuttuu vedeksi Lapissa saakka.

    Lokakuun viimeisellä viikolla poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on maan etelä- ja keskiosassa peräti 3–6, Lapissakin laajalti 1–3 astetta.

    Sademäärät näyttävät olevan koholla maan keski- ja pohjoisosassa, kun taas eteläisimmässä Suomessa ne ovat lähellä vuodenajan keskiarvoja.

    Harmaata Espoon Keilaniemessä.
    Lokakuun viimeiset päivät tuovat mukanaan epävakaista säätä. Kuva: Foreca, Keilaniemi, Espoo 17.10.2018

    Ennusteviikko 2.–8.11: Matalapaineet vaihtuvat "hiustenkuivaajaan"

    Toisella tarkasteluviikolla kuukausiennuste liputtaa merkittävän muutoksen puolesta. Atlantin matalapaineet vaihtuvat korkeapaineiden verkostoon. Suurin poikkeama tavanomaista korkeampaan ilmanpaineeseen on heti Britteinsaarten länsipuolella, mikä viittaa siihen, että matalapaineet siirtyvät pohjoisemmalle reitille Jäämerelle, jolloin Suomessa vallitsisivat länsivirtaukset.

    Tässä asetelmassa voidaan kokea föhn-tuulia, jotka tuovat Suomeen aurinkoisia ja vuodenaikaan nähden hyvin lämpimiä päiviä. Ei ole tavatonta, että vielä marraskuussa föhn-tilanteessa päivän ylin lämpötila kohoaa yli 10 asteen.

    Harmaa matalapainesää saattaakin marraskuun alussa kertaheitolla vaihtua leutoon föhn-tuuleen – luonnon omaan hiustenkuivaajaan – kuten meteorologeilla on tapana asia ilmaista.

    " Föhn-tuulen syntymekanismi muistuttaa hieman hiustenkuivaajan toimintaperiaatetta: sisäänottoilma on viileää ja kosteaa, mutta ulos tullessa se muuttuu lämpimäksi ja kuivaksi.

    Föhn-tilanteissa Norjan rannikko vastaanottaa kosteankalsean meri-ilman ja varsinkin Kölivuoriston länsirinteillä sataa runsaasti. Kun tämä sama ilma sitten laskeutuu vuoriston itärinteitä pitkin ja liikkuu kohti Ruotsia ja Suomea, on se huomattavasti alkutilannetta kuivempaa ja lämpimämpää. Tiivistymisen yhteydessä vapautuu runsaasti lämpöä.

    Lue seuraavaksi: Mikä on föhntuuli ja miten se syntyy?

    Kuukausiennusteen toinen tarkasteluviikko on Lapissa 3–6 ja muualla maassa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Pohjoisen Suomen hiihtosäät ja talvi ovat siis vaakalaudalla.

    Sademäärissä ei näy suurempaa poikkeamaa Suomen osalta. Poikkeamassa on kuitenkin havaittavissa föhn-tilanteelle tyypillinen jakauma: Norjan vuoristossa sataa runsaasti, kun taas itäpuolella Ruotsissa ja paikoin Pohjanmaallakin on tavanomaista kuivempaa.

    Syksyn alkua venesatamassa.
    Ruskan viimeisiä hetkiä pääsee vielä mahdollisesti marraskuun alussa ihailemaan hienossa ja tavanomaista lämpimämmässä säässä. Kuva: Ari Branthin

    Ennusteviikko 9.–15.11: Pohjois-Atlantin korkeapaine

    Kolmannella tarkasteluviikolla korkeapaineen painopiste siirtyy kohti Islantia.

    Tämä voi kieliä siitä, että kylmänpurkutilanteiden todennäköisyys Suomessa kasvaa, mutta siitä huolimatta lämpötila näyttäisi olevan ennusteessa 1–3 astetta tavanomaista korkeampi koko maassa.

    Sademäärässä ei juurikaan näy poikkeamaa suuntaan eikä toiseen.

    Lue myös: Näin tulkitset pitkän ajan ennustetta
     

    Ennusteviikko 16.–22.11: Tavanomaista – ennusteen epävarmuus kasvaa

    Kuukausiennusteen neljännellä tarkasteluviikolla ilmanpaine-, lämpötila- ja sademääräpoikkeamat haalistuvat Pohjois-Euroopan yllä.

    Sää näyttäisi siis asettuvan kohti tavanomaisempaa marraskuun säätä, mutta poikkeamien haalistumisessa kyse on todennäköisesti enemmänkin siitä, että ennusteessa on jo runsaasti epävarmuutta.

    Lue seuraavaksi: Tällainen on marraskuun sää Suomessa tilastollisesti

    Markus Mäntykannas

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa