Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Milloin meteorologi suuntaisi kesälomalle? Näin vastaavat televisiosta tutut Mette, Pekka, Markus, Aleksi ja Visa sekä Forecan päivystävät meteorologit
    Uutiset |

    Milloin meteorologi suuntaisi kesälomalle? Näin vastaavat televisiosta tutut Mette, Pekka, Markus, Aleksi ja Visa sekä Forecan päivystävät meteorologit

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologit Pekka Pouta, Markus Mäntykannas ja Mette Mannonen.
    Osa meteorologeista pitäisi kesälomansa useammassa pätkässä, osa yrittää ajoittaa lomansa kesän tilastollisesti lämpimimmälle jaksolle.

    Alkukesä, keskikesä vai loppukesä – milloin meteorologit pitäisivät lomansa, jos saisivat itse valita loma-aikansa? Entä millainen on meteorologien suosikkikesäsää?

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan Suomen suven lämpimin kuukausi on heinäkuu. Alkukesällä kesäkuussa puolestaan on tilastojen mukaan keskimäärin aurinkoisinta ja kuivinta. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä, joten vaihteluakin on. Juhannuksen tienoilla nautitaan valoisista kesäöistä, elokuussa puolestaan loppukesän pimenevistä illoista.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n vuodenaikaisennusteen perusteella heinä–elo–syyskuun jakso olisi tänä vuonna Suomessa vuodenaikaan nähden hieman keskimääräistä lämpimämpi. Sademäärät ovat heinä–syyskuun ennusteessa keskimääräisiä.

    Mitä sitten sanovat Forecan meteorologit – milloin he pitäisivät kesälomansa, jos voisivat itse päättää loma-aikansa? Osa meteorologeista suosii tilastollisesti lämpimintä aikaa kesästä, osa pitää lomansa useammassa pätkässä ja hajauttaa näin riskiä huonosta säästä. Vastaukset eivät perustu tämän kesän sääennusteisiin.

    Pekka Pouta: Olen pätkälomailija, lomaa sinne tänne – tänä vuonna satsaan syyskesään

    Televisiosta tuttu Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta pitää mieluummin lomansa yhden pitkän jakson sijaan osissa.

    – Normaalisti olen pätkälomailija – eli sinne tänne lomaa. Nyt koronan takia satsaan tänä vuonna syyskesään. Hajauttaminen takaa, etteivät kaikki lomat mene sen mahdollisen huonoimman sään aikana. Koronasyyn takia loppukesään taitaa olla muillakin lomatunkua.

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ja Sini-koira nauttivat riippukeinussa pötköttelystä.
    Meteorologi Pekka Pouta ja Sini-koira nauttivat riippukeinussa pötköttelystä.

    Säätilastoja Pekka Pouta katsoo etenkin uimavesiä silmällä pitäen.

    – Koska vedet ovat usein alkukesällä niin kylmiä, en halua pitää yli puolta lomasta ennen juhannusta.

    Pekka Poudan suosikkikesäsää on aurinkoinen, heikkotuulinen ja lämpötilaltaan noin 22 astetta.

    – Kesämökkimme on sähkötön ja pienessä saaressa, joten kovin kolealla ja sateisella säällä ei siellä viihdy. Muuten tulee katsottua lyhyen ajan sääennusteesta, mitä tekee.

    Mette Mannonen: Ensimmäinen lomapätkä loppukeväästä tai alkukesästä, toinen elokuun loppupuolella

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen lomailee mieluiten kahdessa osassa kesän aikana.

    – Ensimmäisen osan pitäisin loppukeväästä tai alkukesästä ja toisen osan vaikkapa elokuun loppupuolella. Heinäkuussa olen ihan mielelläni töissä, sillä silloin työpaikalla on yleensä rauhallisempaa ja pystyy paremmin keskittymään ennusteiden tekemiseen, sanoo Mette Mannonen.

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen.
    Meteorologi Mette Mannosen suosikkikesäsää on lämmin, mutta ei kuuma.

    Säätilastot tyypillisistä kesäsäistä eivät juurikaan vaikuta Mannosen loma-ajan valintaan.

    – Tosin loppukesästä on ehkä kivempi olla mökillä, kun uimavesi on vielä suht lämmintä.

    Mette Mannosen suosikkikesäsää on lämmin, mutta ei kuuma, puolipilvinen ja heikkotuulinen.

    Markus Mäntykannas: Mielelläni ajoitan ainakin osan lomastani heinäkuulle

    Myös Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas pitäisi mielellään kesälomansa kahdessa osassa, ensimmäisen keskikesällä ja toisen loppukesällä.

    – Tykkään mökkielämästä keskikesällä, kun yöt ovat vielä valoisia ja kesä on lämpimimmillään. Heinäkuussa myös mustikkakausi on alkamassa, marjojen poimiminen on rentouttavaa kesätouhua. Loppukesässä puolestaan on Välimeren tunnelmaa: pimenevät yöt ja lämpimät merivedet. Moni on jo palannut takaisin työmaalle, jolloin reissaaminenkin on jo edullisempaa ja tarjontaa enemmän. Toivon pääseväni ihailemaan ruskaa tänä vuonna Lappiin ja Norjaan.

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas marjametsässä.
    Meteorologi Markus Mäntykannaksen mielestä paras lomasää on vaihteleva.

    Mäntykannas on ottanut loma-ajan valinnalleen ainakin vähän osviittaa säätilastoista.

    – Mielelläni ajoitan ainakin osan lomastani heinäkuulle, sillä silloin Suomen suvi kypsyy. On aurinkoa, sadekuuroja ja ukkosiakin, välillä hellettä. Pidän sään vaihtelusta, mutta en liian kuumasta.

    Markus Mäntykannas suosii lyhyempiä lomajaksoja. 

    – Tylsistyn pitkällä lomalla ja kaipaan takaisin rutiineihin. Rentoudun parhaiten, kun lomapätkiä on muutama. Tällöin ei niin paljoa harmita, jos ensimmäisellä pätkällä säät ovat kehnot, sillä toinen pätkä voi vielä pelastaa tilanteen. Harvoin koko kesää on samanlainen säätyyppi: jos vaikka alkukesä on viileä ja sateinen, loppukesä voi näyttää ihan erilaiselta, Markus Mäntykannas sanoo.

    Mäntykannas löytää lomapuuhaa ja lomatunnelmaa säässä kuin säässä.

    – Sää on asennekysymys. Jos sade peruuttaa ulkoilusuunnitelmat, voi heittäytyä laiskaksi mökillä ja lämmittää vaikkapa päiväsaunan. Sateella uimisessa on tunnelmaa, eivätkä itikat vaivaa.

    Paras lomasää Mäntykannaksen mielestä on vaihteleva.

    – Kun päivään mahtuu sekä lämmintä auringonpaistetta että virkistävä sade- tai ukkoskuuro, on hyvä lomailla.

    Aleksi Jokela: Loma alkaen juhannuksesta tai viimeistään heinäkuun puolivälistä

    Purjehdusta harrastava Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela pitäisi mielellään lomansa alkaen juhannuksesta tai viimeistään heinäkuun puolivälistä. 

    – Tällöin suurin osa lomasta sijoittuisi tilastollisesti lämpimämpään ajanjaksoon. Loppukesästä on usein sateisempaa, joten siksi en suosi koko loman pitämistä loppukesällä. Alkukesällä taas meri on kylmempi ja siten myös rannikot ovat kylmempiä, joten ei ole kiva palellakaan purjehtiessa.

    Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela harrastaa purjehdusta.
    Meteorologi Aleksi Jokela harrastaa purjehdusta.

    Jokelalle käy sekä pitempi yhtenäinen loma että loman jakaminen osiksi.

    – Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja. Hajautus on hyvä, jos sattuukin pidempi kylmä ja epävakainen jakso. Mutta purjehduksen kannalta pidempi pätkä on mieluisampi, jotta pääsee pidemmälle ja kunnolla arjesta irti.

    Sää vaikuttaa suuresti Jokelan lomanviettoon.

    – Kaikki vapaa menee enimmäkseen purjehtiessa, joten sää vaikuttaa olennaisesti. Kovalla tuulella ei ole miellyttävä purjehtia ainakaan vastatuuleen ja pitäisi olla suojainen satama. Toisaalta sää on lopulta pukeutumiskysymys, jos puhutaan lämpötilasta ja sateisuudesta. Aurinkoinen sää kohtalaisella tuulella on paras purjehtimisen kannalta. 

    Jokelan lempilomasää on aurinkoinen ja lämmin.

    – Mieluiten hellettä ja aurinkoista. Merellä ja rannikolla on hellesäälläkin kuitenkin viileämpää.

    Visa Salojärvi: Kesän herääminen on kauneinta aikaa, kasvukauden lopussa taas voi nauttia puutarhan sadosta

    Meteorologi Visa Salojärven mielestä parhaita loma-aikoja ovat kesäkauden alku ja toisaalta kasvukauden loppuaika.

    – Kesän herääminen on kauneinta aikaa, kasvukauden lopussa taas voi nauttia puutarhan sadosta. Loppukevät ja alkukesä ovat yleensä vähäsateisia.

    Forecan meteorologi Visa Salojärvi.
    Meteorologi Visa Salojärvi keksii joka kesäsäälle tekemistä. Puutarhatyöt kuuluvat Salojärven kesään.

    Salojärvi seuraa säätä lomallakin.

    – Toiminnat ovat säiden mukaan – sateessa sadehommia, kuivalla kuivia hommia ja lämpimällä auringonpalvontaa. Kaikki säät ovat hyviä. Joka säälle keksii tekemistä, mutta olen kuitenkin aurinkoihminen.

    Anna Latvala: Loma mieluiten kesän jälkimmäisellä puoliskolla

    Forecan päivystyksessä työskentelevä meteorologi Anna Latvala pitäisi kesälomansa mieluiten yhdessä pätkässä.

    – Pitäisin loman mieluiten kesän jälkimmäisellä puoliskolla, sillä sää on lämmin, mutta illat alkavat jo hämärtyä vähän aikaisemmin. Mitä pitemmälle elokuussa mennään, sitä viileämmiksi illat tavallisesti muuttuvat. Hämärässä voi nähdä esimerkiksi valaisevia yöpilviä ja viileinä kesäiltoina alkaa muodostua kauniita sumulauttoja.

    Forecan meteorologi Anna Latvala.
    Meteorologi Anna Latvalan suosikkikesäsää on aurinkoinen ja lämpötilaltaan 20–25 astetta.

    – Sää ei yleensä vaikuta kovin paljoa lomanviettoon, mutta poutaisessa säässä on mukavampi puuhastella ulkona. Myös mahdollisen matkan aikana pidän enemmän aurinkoisesta ja poutaisesta säästä kuin pilvisen sateisesta, jotta matkakohteesta näkeekin jotain. Luontokuvauksessa sää voi sen sijaan olla sateinenkin ja esimerkiksi kuuropilvistä saa näyttäviä kuvia.

    Millainen on sitten Anna Latvalan suosikkikesäsää?

    – Aurinkoinen, jokunen kumpupilvi taivaalla ja tuulenvirettäkin saa olla, lämpötila voisi olla 20–25 astetta. Illalla sitten tyyntä ja vähitellen viileän sumuista.

    Joanna Rinne: Lomalle mieluiten heinäkuussa

    Forecan meteorologi Joanna Rinne pitää kesälomansa mieluiten heinäkuussa.

    – Pidän kesällä lämpimästä säästä, ja heinäkuu on tilastollisesti Suomen lämpimin kuukausi. Tilastot ovat toki aina pitkän ajan keskiarvoja, joten kaikkina kesinä lämpimin aika ei osu juuri heinäkuulle. Heinäkuu on meillä kuukausista myös sateisin, mutta sateet tulevat pääosin intensiivisissä ja lyhytkestoisissa sadekuuroissa, joissa saattaa myös ukkostaa.

    Forecan meteorologi Joanna Rinne.
    Meteorologi Joanna Rinne pitää lämpimästä kesäsäästä.

    Joanna Rinne suosii yhtä pitkää lomaa.

    – Pitkän loman aikana ehdin palautua ja heittää työajatukset mielestä paremmin kuin lyhyiden lomapätkien aikana. Sää vaikuttaa lomalla siihen, kuinka mukavaa on ulkoilla ja mitä ulkona on hauskinta tehdä. Sopivasti pukeutumalla ulkoilla voi toki säässä kuin säässä. Säällä on suuri vaikutus mielialaan – yleisesti ottaen aurinkoisina päivinä mieli on helpommin iloinen kuin tasaisen harmaina tihkusadepäivinä.

    Joanna Rinteen suosikkikesäsää on kuuma.

    – Minun suosikkilomasääni ei kuulu Suomen ilmastoon – sen esiintyminen täällä on pikemminkin huolestuttavaa kuin hyvä asia. Palelen helposti ja siksi rakastan 28–35 asteen lämpötilaa ja riittävää ilmankosteutta, jolloin ilma tuntuu pehmeän, samettisen lämpimältä. Suomessa suosin hellepäiviä sekä helteen päättäviä rajuja ukkosia.

    Kristian Roine: Purjelentäjälle paras sää on touko–kesäkuussa

    Forecan meteorologi Kristian Roine lomailee mieluiten alkukesästä, lisäksi hän pitää usein keväällä yksittäisiä lomaviikkoja.

    – Sää on tilastollisesti vähäsateisinta ja aurinkoisinta juuri tuolloin. Loppukesästä sää muuttuu kosteammaksi ja kuurosateet yleistyvät. Harrastan purjelentämistä, jossa kelit ovat Suomessa parhaimmillaan touko–kesäkuussa. Parasta olisi pitkä, kuiva korkeapainejakso, mutta eivät välttämättä kovinkaan korkeat päivälämpötilat. Muuten kesänviettoon käy melkein millainen sää tahansa, kunhan nyt ei ihan tauotta sada.

    Forecan meteorologi Kristian Roine harrastaa purjelentämistä.
    Meteorologi Kristian Roine harrastaa purjelentämistä.

    Kristian Roineen suosikkikesäsää on aurinkoinen ja heikkotuulinen poutasää, lämpötila 22–27 astetta.

    – Koska en kaipaa yli 30 asteen lämpötiloja, hellettä ei tarvitse lähteä kesällä etsimään etelästä. Suomen kesä on niin lyhyt, että mieluiten vietän sen kotimaassa.

    Lue seuraavaksi: Kesälomat lähestyvät – tällainen on kesä–elokuun pitkä ennuste!

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 14.6. klo 09.13

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa