Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Näin edetään kohti talvilomia
    Uutiset |

    Tuore kuukausiennuste: Näin edetään kohti talvilomia

    Pakkaspäivä Tuusulassa.
    Pakkanen on kiristynyt tänä talvena ajoittain etelässäkin. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 17.1.2021

    Tällä viikolla sää on ajoittain lauhaa maan eteläosassa ja paikoin maan keskiosassakin. Uuden kuukausiennusteen mukaan tammikuu kuitenkin päättyy ja helmikuu alkaa tavanomaista kylmemmässä säässä.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpi, pohjoisessa tavanomaista kylmempi. Tammikuun viimeinen viikko ja helmikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat ennusteen mukaan Suomessa keskimääräistä kylmempiä.

    – Tällä viikolla lauha ilma käväisee Suomessa, mutta yleisesti näyttää siltä, että talvinen sää jatkuu koko maassa. Kuukausiennusteen kylmä kokonaiskuva ei kuitenkaan sulje pois yksittäisten lauhojen aaltojen mahdollisuutta, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Lumipyryt iskevät Suomeen tällä viikolla, sää lauhtuu

    Pakkaset paukkuivat viime viikolla eteläistä Suomea myöten. Nyt Suomen pohjoispuolella oleva laaja korkeapaine heikkenee hieman.

    – Liikkuvat matalapaineen keskukset ja niihin liittyvät lauhan ilman aallot pääsevät kulkeutumaan tällä viikolla maan eteläpuoliskolle. Tämä näkyy erityisesti torstaista alkaen, jolloin meille alkaa virrata lauhempaa ilmaa, lumipyryjä ja osaan Suomea jopa vesisateita. Suurimmassa osassa Lappia pakkassää pitää kuitenkin pintansa, Joanna Rinne sanoo.

    Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

    Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on keskilämpötilaltaan maan etelä- ja keskiosassa 1–3 astetta vuodenajan keskiarvoa lämpimämpi, kun taas pohjoisessa on 1–5 astetta keskiarvoa kylmempää.

    – Ero keskiarvoon on sitä suurempi, mitä pohjoisemmaksi mennään. Sää on kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla Suomessa myös selvästi vuodenajan keskiarvoa sateisempaa.

    Tämän viikon keskilämpötilat ovat muualla Euroopassa laajalti vuodenajan keskiarvoja lämpimämpiä. Sää on myös lähes koko Euroopassa keskimääräistä sateisempaa.

    Tavanomaista kylmempää säätä ensi viikolla koko maahan

    Ensi viikolla eli tammikuun viimeisellä viikolla vuodenaikaan nähden kylmä sää palaa kuukausiennusteen mukaan koko Suomeen.

    – Viikon keskilämpötila on etelässä ja idässä 2–3 astetta, lännessä 3–4 ja pohjoisessa 3–5 astetta vuodenajan keskiarvoa kylmempi. Sademäärä on enimmäkseen vuodenajan keskiarvon tuntumassa, Joanna Rinne kertoo.

    Katso videolta kuukausiennuste sateista!

    Näyttää siltä, että sää on ensi viikon mittaan melko pilvistä.

    – Suomen yli kyllä liikkuu sateita, mutta lumisademäärät jäävät enimmillään muutamaan senttimetriin. Lämpötilat pysyvät pakkasella koko maassa.

    Erot keskilämpötilassa suurenevat Suomen, Ruotsin sekä Norjan ja muun Euroopan välillä.

    – Täällä on selvästi vuodenajan keskiarvoa kylmempää, kun taas muualla Euroopassa, erityisesti Espanjassa, on keskiarvoja lämpimämpää. Ranskassa ja Espanjassa viikon keskilämpötila on jopa 4–7 astetta vuodenajan keskiarvon yläpuolella. Matalapaineiden ja sateiden reitti painottuu Keski- ja Kaakkois-Eurooppaan.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa tammi–helmikuun vaihteessa maan eteläosassa laajalti 0–6 pakkasastetta, Ahvenanmaalla paikoin 0–2 plusastetta. Maan keskiosassa keskimääräinen ylin lämpötila on tammi–helmikuun vaihteessa 2–8 pakkasastetta, pohjoisessa laajalti 6–12 pakkasastetta.

    Helmikuu alkaa keskimääräistä kylmempänä

    Helmikuun alkaessa kylmä ilma työntyy Pohjois-Euroopassa edellisviikkoa etelämmäksi. Helmikuun ensimmäisellä viikolla kuukausiennusteen kartalla näkyy Suomen osalta edelleen sininen väri merkkinä tavanomaista kylmemmästä säästä.

    – Sää pysyy kylmänä ja sademäärät vuodenajan keskiarvon kaltaisina. Helmikuun 8. päivä alkavan viikon ennusteessa signaalit eli värit ovat jo heikompia. Kuukausiennusteen muodostavat osaennusteet eivät ole enää täysin yksimielisiä tilanteen etenemisestä, Joanna Rinne toteaa.

    Vuodenaikaan nähden lämmin sää vetäytyy helmikuun alkupuoliskon aikana Keski-Euroopan yltä etelämmäs, kun pohjoisen kylmä ilma valtaa alaa. Myös sadealueiden reitti siirtyy Euroopassa etelämmäksi.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    – Koululaisten ensimmäiseen talvilomaviikkoon eli 22. helmikuuta alkavaan viikkoon mennessä signaalit katoavat ennusteen sääkartoilta lähes kokonaan. Tämä tarkoittaa, että sään ennustettavuus on heikentynyt siinä määrin, että ennusteet eivät vielä ota kantaa talvilomaviikon tilanteeseen, Joanna Rinne sanoo.

    Talvilomat vietetään Opetushallituksen mukaan kouluissa porrastetusti kolmen viikon jaksolla helmi–maaliskuussa. Ensimmäisinä eli 22.–26. helmikuuta lomailevat pääkaupunkiseudun koululaisten lisäksi ainakin Porin ja Turun koululaiset. Keskimmäisellä lomaviikolla 1.–5. maaliskuuta lomaillaan muun muassa Jyväskylän, Lahden, Lappeenrannan, Tampereen ja Vaasan kouluissa. Maaliskuun 8.–12. lomaa vietetään muun muassa Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.

    Lue seuraavaksi: Kaksi lumipyryä vyöryy Suomeen: Tänne loppuviikolla jopa 25–30 senttimetriä lunta – myös vesisateita kartoilla! Katso ennuste

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 19.1. klo 15.48

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa