Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tammikuun kuukausiennuste on kylmää katseltavaa: 30 asteen pakkaset mahdollisia
Kuukausiennuste |

Tammikuun kuukausiennuste on kylmää katseltavaa: 30 asteen pakkaset mahdollisia

Huurtuneita oksia.
Tilastollisesti tammikuu on vuoden kylmin kuukausi. ECMWF:n kuukausiennusteessa kylmä poikkeama viipyy Pohjois-Euroopassa koko tammikuun ajan. Kuva: Maarit Siitonen, Laukaa

Tuore kuukausiennuste on kylmää katseltavaa, sillä hyinen poikkeama lämpötiloissa viipyy Pohjois-Euroopassa koko tammikuun ajan. Etelä-Suomeen voi ajoittain yltää lauhempaa ilmaa Keski-Euroopasta, mutta kokonaiskuva on hyvin talvinen. Kireitä pakkasiakin on edessä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuorein sään kuukausiennuste on julkaistu 24. joulukuuta. Ennusteen sanoma on samanlainen kuin edeltävässäkin kuukausiennusteessa, eli tammikuussa Suomeen odotetaan tavanomaista kylmempää talvisäätä. Osassa maata on edessä normaalia vähäsateisempia viikkoja.

Kylmä signaali lämpötiloissa viipyy Pohjois-Euroopassa koko tammikuun ajan, mikä viittaa siihen, että jo lokakuussa alkanut kylmä sääasetelma ei ota kunnolla purkautuakseen. Samankaltainen suursäätilanne Euroopassa näyttää jatkuvan ensi vuoden puolelle, eli matalapaineiden rata kulkee aaltoillen eri puolilla keskistä Eurooppaa tai Pohjois-Euroopan eteläisissä osissa jättäen Pohjois-Euroopan pääosin kylmempään polaariseen ilmamassaan.

Jos taivas pääsee selkenemään polaarisessa ilmamassassa ja tuuli heikkenee, voi pakkanen kiristyä maan keski- ja pohjoisosassa kylmimpinä hetkinä 30 asteeseen ja etelässäkin 20 asteeseen. Seuraavan kerran näin kylmiä lukemia voidaan mitata vuodenvaihteessa.

Tutustu myös tähän: Tällainen on tammikuun sää Suomessa tilastollisesti

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 24.12.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

25.–31.12.

(Viikko 52)

Suuressa osassa maata on normaalia kylmempää, suurin poikkeama on maan länsiosassa. Maan keski- ja pohjoisosassa on tavanomaista vähäsateisempaa.Hyvä

1.–7.1.

(Viikko 1)

Sää on 1–3 astetta pitkän ajan keskiarvoa kylmempää. Sademäärä on yhä ajankohdan keskiarvoa pienempi maan keski- ja pohjoisosassa.Kohtalainen

8.–14.1.

(Viikko 2)

Kylmä poikkeama laajenee Pohjois-Euroopasta kohti keskistä Eurooppaa. Ennusteen epävarmuus kasvaa.Heikko

15.–21.1.

(Viikko 3)

Ennusteessa on yhä viitteitä kylmästä säätyypistä. Ennusteen epävarmuus on jo merkittävä.Heikko

Joulukuun 25. päivä alkanut viikko: Kaksi isompaa käännettä

Kuluvalla viikolla säähän odotetaan kahta isompaa käännettä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

  • torstaina saapuva lumisadealue tuo merkittävän lauhtumisen
  • vuodenvaihteessa sää kylmenee rajusti ja kireätkin pakkaset ovat mahdollisia.

Joulukuun loppupuolella sään ennustetaan olevan Suomessa hyvin vaihtelevaa. Joulupäivän ja tapaninpäivän aikana pakkanen on kiristymässä ja lumikuuroja tulee eri puolilla maata. Joulupäivänä pakkaslukemat ovat enimmäkseen 5–10 asteen haarukassa, tapaninpäivänä kaksinumeroisia pakkaslukemia mitataan yleisemmin. Kaikki riippuu pilvisyydestä: jos taivas selkenee ennustettua enemmän, pakkanenkin on ennustettua kireämpää.

Mutta torstaina tulee käänne. Maan etelä- ja keskiosaan odotetaan laaja-alaista lumisadealuetta, tuulet yltyvät ja samalla sää lauhtuu. Lämpötilan ennustetaan kohoavan eteläisessä Suomessa nollan yläpuolelle ja osa sateista muuttuu rännäksi tai vedeksi. Ajokeli muuttuu sateiden ja lauhtumisen myötä maan etelä- ja keskiosassa huonoksi.

Suojasäätä näyttäisi kestävän Salpausselän eteläpuolella muutaman päivän ajan, ja varsinkin lounaisessa Suomessa lumipeite uhkaa kadota uudelleen.

Vuodenvaihteessa sään odotetaan kylmenevän uudelleen ja osassa maata pakkanen saattaa olla kireää. Tämänhetkisessä ennusteessa pakkanen kiristyy maan keski- ja pohjoisosassa 20–30 asteeseen ja etelässäkin kaksinumeroisiin lukemiin uudenvuodenyönä.

Lue myös tämä: Milloin pakkanen on kireää? Näin määritelmä vaihtelee eri puolella Suomea

Sumuista ja erittäin liukasta Uudessakaupungissa.
Sää lauhtuu välipäivinä ja keli muuttuu etelässä loskaiseksi ja liukkaaksi. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki

1. tammikuuta alkava viikko: Matalapaineiden reitti ratkaisee

Vuoden 2024 ensimmäisestä viikosta odotetaan Suomessa vaihtelevaa. Kuukausiennusteessa lämpötila on 1–3 astetta pitkän ajan keskiarvon alapuolella, mutta viikon sisään voi mahtua suurtakin vaihtelua lauhemmasta säätyypistä kireisiin pakkasiin.

Näyttää siltä, että Pohjois-Eurooppaa kuuluu 1. tammikuuta alkavalla viikolla matalapaineiden reitille, mutta vielä on epävarmaa, kuinka pohjoista reittiä ne kulkevat. Matalapaineiden sijainti vaikuttaa olennaisesti säähän Suomessa. Todennäköisesti talviset ja kylmät olosuhteet jatkuvat maan keski- ja pohjoisosassa, mutta eteläiseen Suomeen voi ajoittain yltää matalapaineiden myötä lauhempaa ilmaa, jolloin sateiden olomuoto vaihtelee veden ja lumen välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

ECMWF:n kuukausiennusteessa sademäärä on maan keski- ja pohjoisosassa normaalia alhaisempi, eteläisessä Suomessa lähellä keskiarvoa. Heti Suomen eteläpuolella sademäärän ennustetaan olevan normaalia suurempi ja on mahdollista, että runsaampia sateita voisi ajoittain nousta myös maan eteläosaan. Ennuste on epävarma, koska matalapaineiden reittiä ei vielä tässä vaiheessa tiedetä.

Etelä-Euroopassa tammikuun ensimmäisestä viikosta odotetaan selvästi pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpää, mikä viittaa siihen, että matalapaineradan eteläpuolella liikkuu hyvin lämmintä ilmamassaa lännestä kohti koillista. Erityisesti Iberian niemimaan itäisissä osissa sekä Välimeren itäpuoliskolla lämpötila voi ajoittain kohota suomalaisiin kesälukemiin 20 asteen yläpuolelle.

Katso videolta ennuste lämpötilapoikkeamista:

8. tammikuuta alkava viikko: Kylmyys valuu kohti keskistä Eurooppaa

8. tammikuuta alkavalla viikolla kylmä signaali Pohjois-Euroopassa vahvistuu ja valuu kohti keskisen Euroopan pohjoisia osia. Poikkeaman suuruus on Suomessa yhä laajalti 1–3 astetta.

Ilmanpaine-ennusteen mukaan Islannin seudulle odotetaan tavanomaista korkeampaa ilmanpainetta, mikä voi tyrehdyttää Pohjois-Atlantilta kohti Skandinaviaa etenevien matalapaineiden liikkeen ja puskea matalapaineet eteläisemmälle reitille kohti keskistä ja eteläistä Eurooppaa. Tässä asetelmassa pakkanen voisi päästä Suomessakin kiristymään kunnolla, jos sää selkenee ja tuulet heikkenevät.

Tammikuun toisella viikolla sademäärä on kuukausiennusteessa Pohjois-Euroopassa ja Islannin seudulla tavanomaista pienempi, mikä tukee käsitystä siitä, että matalapainetoiminta on hiipumassa ja kovien pakkasten todennäköisyys kasvaa.

Katso videolta ennuste sademääräpoikkeamista:

15. tammikuuta alkava viikko ja tammikuun loppu: Kylmä signaali on ja pysyy

15. tammikuuta alkavalla viikolla Pohjois-Euroopassa on yhä viitteitä normaalia kylmemmästä säätyypistä. Pidennetyssä, kuuden viikon mittaisessa kuukausiennusteessa, kylmä poikkeama näkyy vielä tammikuun viimeiselläkin 22. päivä alkavalla viikolla.

Ennusteen mukaan suursäätila Euroopassa näyttää yhä pysyvän samanlaisena, eli matalapaineiden kulkureitti olisi pääosin Suomen eteläpuolella, jolloin Pohjois-Eurooppa jumittaisi yhä kylmässä ilmamassassa. Vastaavasti Etelä-Euroopassa voisi ajoittain olla vuodenaikaan nähden kesäistäkin säätä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennusteen epävarmuus tammikuun jälkimmäisellä puoliskolla on kuitenkin jo merkittävä.

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Markus Mäntykannas
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat