Sää ja soutaja: Jari Saario on soutanut kaksi kertaa Atlantin yli – syksyllä edessä äärimmäisen vaarallinen reitti
Jari Saario on ammatiltaan palomies ja ammattisukeltaja, mutta nykyään soutaminen on hänen päivätyönsä. Jari teki harrastuksestaan ammatin, ja tavoitteet ovat hurjia. Jari on soutanut Atlantin yli jo kaksi kertaa ja tulevana syksynä edessä on yksi maapallon vaarallisimmista merireiteistä eteläisellä pallonpuoliskolla.
Jari Saario on lähtöisin Raumalta, mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa Helsingissä. Sitä ennen Jari on asunut myös Kotkassa ja Vaasassa, eli meren rannalta miestä ei pois saa.
– Ammatiltani olen palomies ja ammattisukeltaja. Nyt olen ainakin muutaman vuoden päätoimisesti seikkailijasoutaja.
Meren äärellä Saario on viihtynyt läpi elämänsä, mutta miten hänestä tuli pitkän matkan soutaja?
– Isä oli intohimoinen kalastaja ja meillä oli avovene. Hän pakotti mut aina mukaan. Mä oon merellä ollut aina, ja isä pakotti soutamaan ja hakemaan tuoretta kalaa jopa jouluaattoaamuna. Soudin venettä, vaikka olin tosi pieni, kertaa Jari.
Kunnianhimoisemmat soutureissut tulivat kuvaan myöhemmässä vaiheessa – vähän yllättäen.
– Se, että mä lähdin Atlantille soutamaan, se tuli ihan lehtiartikkelista. Ajattelin, että vau, että tuollaisia projekteja tehdään. Tarkoitus oli ensin mennä vain Atlantin yli, ja paluumatka tuli vain lisänä, kun etsin yhteistyökumppaneita. Piti tehdä jotain vähän enemmän.
Ensin Helsingistä Tallinnaan
Atlantin yli soutaminen tai purjehtiminen on kenelle tahansa kunnianhimoinen projekti. Matkan varrella sääolosuhteet ja aallokko vaihtelevat dramaattisesti. Jari Saario aloitti harjoittelemisen lähivesillä. Ensin mies souti Helsingistä Tallinnaan vuonna 2017.
– Ostin Sulkavan yksikön (yksikkösoutuvene), vaneriveneen, ja menin ensin Tallinnaan. Sitten radiossa puhuttiin, että joku on soutanut pienen veneen kanssa Tallinnaan, mutta mitä siinä on ihmeellistä, kun tuli laivalla takaisin, muistelee Jari huvittuneena.
Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä. Seuraavaksi Saario halusi soutaa Helsingistä Tallinnaan ja takaisin.
– Kuukauden päästä menin meno–paluun ja sitten menin kerran 24-kiloisen veneen kanssa tammikuussa 2020 Helsingistä Tallinnaan. Matka kesti 18 tuntia.
Tammikuu ja koko talvikausi 2020 olivat Suomessa hyvin lauhoja, eikä jääpeitettä kovin paljoa ehtinyt muodostua Itämerelle.
– Lähtiessä Helsingistä oli kirkasta, Tallinnan päässä oli sankka patja usvaa. Ajattelin, että tämä katoaa muutamassa tunnissa, mutta eihän se kadonnut ollenkaan. Mä en nähnyt lampulla kunnolla airon päätä ja mietin, kummaltakohan puolelta laivat pyyhkivät ohi. Olen aina ilmoittanut merivartiostolle, kun lähden, ja Viron merivartiosto tietää, milloin olen tulossa, huomauttaa Jari Saario.
Suomenlahden jälkeen Saarnio lähti testaamaan Itämeren allasta. Sielläkin sää teki tepposet.
– Sitten rakennutin isomman veneen, missä on pieni kajuutta. Sillä soudin vuonna 2019 Kööpenhaminasta Helsinkiin. Silloin meteorologi totesi, että kerran 15 vuodessa käy tällainen kesä, että tuulee koko ajan pohjoisesta, eikä matka edennyt mihinkään. Se kesti kahdeksan viikkoa.
Tanskan ja Suomen välisellä reissulla Jari Saarnio muistelee soutaneensa vastatuuleen 14–15 tuntia päivässä, mutta vene ei juurikaan liikkunut. Loppujen lopuksi hän selvisi Helsinkiin asti.
Lue myös: Sumu on pilvi maan päällä, mutta mitä ovat utu ja auer?
Sääennusteet apuna
Vesilläliikkujan kannattaa vuodenajasta riippumatta tarkistaa voimassa olevat säävaroitukset ennen vesille lähtöä. Näkyvyys, kova aallokko, tuuli ja ukonilmat voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Reaaliaikaisesta sadetutkasta näkee parhaiten sadealueiden ja ukkosten liikkeet.
Mitä Jari Saario seuraa ennusteista?
– Se riippuu, millä vehkeellä menee. Silloin kun tuulee suoraan vasten, se on ihan sama mikä soutuvene, niin se ei mene merellä eteenpäin. Pienen veneen kanssa, kun lähden, niin katson, että on tyyntä. Ison veneen kanssa, kun lähden seuraavan kerran, niin katson, että on mahdollisimman paha ilma, jotta pääsen testaamaan.
Suomenlahdella aallokko harvoin pääsee kasvamaan kovin suureksi pitkulaisen merialueen vuoksi. Vain länsi- ja itämyrskyt pääsevät kunnolla kasvattamaan aaltoja. Suomessa myrskyksi katsotaan säätilanne, jossa 10 minuutin tuulen keskiarvo ylittää 21 m/s. Raja-arvo vaihtelee maakohtaisesti.
Helsingin mittauspisteellä merkitsevä aallonkorkeus on ollut suurimmillaan 5,2 metriä lounaismyrskyssä 15.11.2001. Tällöin yksittäinen korkein aalto oli noin 9-metrinen. Pohjois-Atlantilla korkein yksittäinen aalto on tiettävästi ollut 19 metriä, ja se havaittiin voimakkaassa myrskyssä Irlannin ja Iso-Britannian välillä. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että aaltopoijujen ulkopuolella esiintyy voimakkaissa myrskyissä reilusti yli 20-metrisiä aaltoja.
Itämeren aallokko on vaatimaton suurien valtamerien jättiaaltoihin nähden. Tämän rekisteröi myös Saario.
– Pohjois-Atlantin ylityksen jälkeen pohdin, että kun tuulee 20 m/s puuskissa, niin tänne (Suomenlahdelle) ei tule kunnon aallokkoa. Mutta ei varmaan sen jälkeen mikään aallokko tunnu enää miltään, kun on ollut Pohjois-Atlantilla, naurahtaa Jari.
Mietityttääkö aallonkorkeus tulevalla vene- tai laivamatkalla? Forecan sivuilta löydät aallonkorkeusennusteen!
Ensimmäinen Atlantin ylitys oli miellyttävä – pasaatituulet ja virtaukset apuna
Jari Saarion ensimmäinen Atlantin ylitys suuntautui Euroopasta kohti Pohjois-Amerikkaa. Matka alkoi talvella Gran Canarian saarelta ja päätepiste oli Karibialla. Ylitys tapahtui Rannoch R10 -veneellä ja matkaan meni 65 päivää.
– Veneessä on pieni kajuutta edessä ja pieni tavaroiden säilytystila takana. Se oli kuusi metriä pitkä ja painaa noin 400 kiloa. Siinä ei oikeastaan ole köliä, se on kuin suppilautapohjaista ja peräsin on, kuvailee Jari.
Matka alkoi tammikuussa 2023 Espanjalle kuuluvilta Kanariansaarilta. Ylitys sujui melko leppoisissa merkeissä.
– Menin Kanarialta Karibialle. Se on vähän kuin Karibian-risteily, aalto on tosi ystävällistä. Puoleenväliin asti on tosi lämmintä ja sen jälkeen jopa trooppista, merivesi on lämmintä ja miellyttävää. Koillistuulet, pasaatituulet puhaltavat lähes aina koillisesta. Golfvirtakin auttaa. Soutamisen kanssa nopeutetaan ylitystä.
Virtaukset ja tuuliolot auttavat siis paljon, jos purjehdus tai soutumatka tapahtuu Euroopasta kohti Pohjois-Amerikkaa.
– Vaikka sinne hyppäisi tynnyriin, niin joskus olisi perillä. Virtaukset auttavat ja tuuli puhaltaa melkein aina samasta suunnasta.
Pasaatituulet syntyvät puhaltamaan subtropiikin korkeapaineista kohti tropiikin matalapaineita. Pohjoisella pallonpuoliskolla pasaatituulet puhkuvat koillisesta, eteläisellä kaakosta. Esimerkiksi Kanariansaarten ja Karibian väli on tuttu pasaatituulistaan. Tyypillisesti niiden voimakkuus on noin 5–10 m/s.
– Se, mikä tuli itselle yllätyksenä on, että tuulen tuomien aaltojen lisäksi oli “maininki ykköstä” ja “maininki kakkosta”. Vanhat tuulien tuomat aallot pomppivat takaisin eri mantereiden välillä, siellä on monen näköistä tekijää, miten se vene heiluu siellä, Jari kertoo.
Säät suosivat Jari Saarion ensimmäistä Atlantin ylitystä, vaikka mukaan mahtui jokunen ukkosmyräkkäkin ennen Karibialle rantautumista.
– Oli siellä ukkosta kahtena päivänä. Tuuli puhaltaa 15–20 m/s, mutta ei kuitenkaan lyönyt aaltoa rikki. Maksimissaan oli neljän metrin aaltoa. Pääosin pitkää ja loivaa aaltoa.
Merellä Jarilla ei ole käytössä säätutkaa. Hän luottaa muiden antamaan tietoon.
– Mä en näe mitään muuta kuin oman sijainnin. Mulla pitää olla sen takia maihin yhteys. Satelliittiyhteydellä voin soittaa, koska saan maista kaikki säätiedot.
Jari vertaakin tilannetta kilpaurheiluun.
– Mä oon vähän kuin rallikuski, mun on pakko luottaa siihen mitä sanotaan. Pitää saada 10 päivän ennuste, ja aina ei voi soutaa sinne, minne olisi paras, vaan pitää ehkä lähteä kampeen jonnekin pikkusen sivuun.
Toisella Atlantin ylityksellä karut olosuhteet: Vene pyörähti 9 kertaa ympäri
Jari Saariolle ei riittänyt tavoitteena se, että hän soutaisi vain yhteen suuntaan Atlantin yli. Yhteistyökumppanien kiinnostus heräsi kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun Jari ilmoitti soutavansa myös takaisin. Mies lähti soutamaan Kanadasta 22. kesäkuuta vuonna 2023 kohti Skotlantia. Reissu kesti 75 päivää.
– Mä lähdin Kanadan Newfoundlandista juuri ennen juhannusta. Mulla oli alunperin ajatus lähteä New Yorkista. Siellä olisi ollut 28 lämmintä, mutta vene kuitenkin kuskattiin Kanadaan, muistelee Jari.
Olosuhteet Kanadan ja Grönlannin välissä sijaitsevalla Labradorinmerellä ovat hankalat ympäri vuoden. Talvisin alueella esiintyy rajuja myrskyjä, kesäisin sakeita sumuja. Tiheät ja pitkäkestoiset sumut syntyvät tällä alueella, kun mantereen lämmin ilma ajautuu kylmän meriveden päälle. Puhutaan advektiosumusta. Alueella seilaa myös paljon jäävuoria. Yksi niistä koitui aikoinaan matkustajalaivalinjan RMS Titanicin kohtaloksi.
– Siellä merivesi oli kuusi astetta, oli jäävuoria heti vastassa. Siellä Labradorinvirta ja Golfvirta kohtaavat. Päivisinkin oli räntäsadetta ja sankkaa usvaa. Jos laiva tuli vastaan, niin siitä näkyi vain puolikas. Se ei oikein loppunut missään vaiheessa, ja kaikki oli ihan läpimärkänä. Mulla ei ollut mitään lämmitintä eikä kuivainta siellä. Menin ison jätesäkin sisään, että mä pysyin kolme tuntia lämpimänä ja sain nukuttua, kuvailee Jari karuja olosuhteita.
Kanadasta Eurooppaan soutaminen ei ollut yhtä leppoisaa kuin aiempi Atlantin ylitys eteläisemmillä leveysasteilla. Sää ja aallokko kohtelivat kovin ottein.
– Siellä oli myrsky, eikä virtauksista oikein ollut mitään hyötyä. Soutupaikka oli ainoa kiva paikka istua, koska siellä pystyy hallitsemaan venettä. Vaikka tuuli niin kovaa vastaan ja menin väärään suuntaan, niin mun kannatti yrittää soutaa, se hidasti väärään suuntaan menemistä. Hyvällä ilmalla meni taas pidemmälle eteenpäin. Lähtiessä oli melkein 10 päivän mittainen lenkki, kun pysyin melkein samassa paikassa.
Pohjois-Atlantin ylityksessä hurjimmat aallot olivat matkan puolivälissä, missä aallonkorkeus oli 10 metrin luokkaa. Jarin vene pyörähti ympäri yhdeksän kertaa.
– Mä menin Atlantilla yhdeksän kertaa ympäri. Joka kerta joutui itse auttamaan. Mä jouduin hyppimään seinälle. Mulla repesi pää kahdesta paikasta. Kyllä se oli hurja reissu, toteaa Jari.
Sukeltajan työstä on kuitenkin ollut suuri hyöty, vaikka merihätään joutuisikin.
– Meri on mulle tuttu elementti, niin pystyn toimimaan siellä, mulle ei tule paniikkia.
Kieltoja uhmaten Pohjanmerelle
Jari Saario halusi vielä sinetöidä hurjan Atlantin ylityksen soutamalla Lontoosta Pohjanmeren kautta kohti Suomea. Hän kuitenkin päätti 10 päivän jälkeen rantautua Saksassa, koska myrskyt äityivät vaarallisiksi.
– Kaikki sanoivat, että Pohjanmerelle ei ole enää mitään asiaa lokakuussa. Liikennelentäjä ja yksinpurjehtija Ari Huusela kävi paikan päällä ripittämässä ja sanomassa, ettet kyllä lähde.
Saario lähti kuitenkin matkaan, kun vene oli ensin huollettu Lontoossa.
– Se oli kyllä kovaa kyytiä. Vene meni vielä neljä kertaa ympäri, enkä vikalla kerralla meinannut saada sitä enää takaisin. Mulla oli niin vähän ruokaa ja takaosasta pettivät kiinnikkeet. Loppujen lopuksi sain kääntymään ympäri, kun pistin kaikki painavat kamat selän päälle kassiin ja lähdin heiluttamaan. Tuli sellainen aalto, joka meni rikki ja sain käännettyä, kertaa Jari.
Olosuhteet Pohjanmerellä olivat Saarion mukaan ankarammat kuin Pohjois-Atlantilla. Saario mainitsee suurimmaksi riskiksi sen, että aallot olisivat paiskanneet veneen rantakallioon.
– Tuulet ovat järjettömät, sitten vuorovesi saattaa olla 10 metriä vuorokaudessa. Myrsky voi mennä toiseen suuntaan ja vesivirtaus toiseen. Vesi voi yhtäkkiä vaan nousta ja heittää sut ympäri. Mä meen soutuveneellä selkä edellä kuuloaistin perusteella, ja sitä oppii tosi hyvin kuuntelemaan aaltoa.
Pohjanmeren soutu alkoi Lontoosta ja päättyi Saksaan Kielin kanavan suulle.
– Mulla oli ensin tarkoitus, että ehdinkö soutamaan Helsinkiin asti ennen kuin tulee pakkaset, mutta tuuli idästä varmaan kolme viikkoa. Matka ei olisi edennyt mihinkään.
Uusi hurja soutusuunnitelma: Chilestä Etelä-Afrikkaan
Loppuvuodesta 2025 Jari Saario on lähdössä elämänsä hurjimmalle soutumatkalle. Tarkoitus on taittaa myrskyisiä vesiä Etelä-Amerikan ja Etelä-Afrikan välillä neljän kuukauden ajan. Alunperin matkaan oli tarkoitus lähteä marraskuussa, mutta sääolosuhteiden vuoksi soutu-urakka saattaakin startata jo lokakuussa.
– Ensin mietimme marraskuun loppua, mulla brittiläiset avustavat ja saan sieltä säätiedot. Vaihdettiin ajankohtaa, kun oli Chilen merivoimien kanssa palaveri, niin he olivat sitä mieltä, että pitäisi siirtää kuukaudella aikaisemmaksi.
Sään lisäksi myös maantiede lisää haastetta.
– Kun on etelämanner niin lähellä, niin se sekottaa. Kapeassa salmessa kohtaavat kaksi eri valtamerta, niin keli on kova. Ilman lämpötila nollassa, niin siitä tulee kyllä hyvin mielenkiintoinen retki, kuvailee Jari.
Reissun on määrä alkaa Chilen eteläkärjestä Puerto Williamsista, mutta varsinainen soutaminen alkaa Etelä-Amerikan eteläisimmän kärjen Kap Hornin länsipuolelta.
– Mä meen ihan etelään, siellä on maailman eteläisin kaupunki Puerto Williams. Siitä mun pitää ottaa hinaus, kun rannikko on tosi rikkinäinen. Ei päästä soutamaan välikössä, kun voi tulla jättimäisiä aaltoja tyynelläkin säällä, ettei vene iskeydy rantakallioon. He irrottavat mut Kap Hornin länsipuolella ja sieltä pääsen soutamaan koilliseen päin. Sieltä on vaan pakko puskea ylöspäin.
Ja vaikka eteläisellä pallonpuoliskolla kevät onkin jo hyvässä vauhdissa, kun soutu-urakka näillä näkymin alkaa lokakuussa, sää Chilen eteläkärjessä ja merialueilla voi olla hyvinkin hyytävä ja tuulinen. Esimerkiksi Puerto Williamsin keskilämpötila on lokakuussa 6,3 astetta ja öisin lämpötila laskee lähelle nollaa astetta. Myrskyjäkin liikkuu säännöllisesti Etelä-Amerikan ja eteläisen napa-alueen välillä, joten tärkeä on mahdollisimman nopeasti päästä Chilen edustalta kohti lämpimämpiä merialueita. Etelä-Amerikan ja etelämantereen välinen merialue on yksi maapallon myrskyisimmistä, ja joskus alueella havaitaan yli 20-metrisiä aaltoja. Jäävuoriakin kelluu reitin varrella.
– Sieltä (Etelä-Amerikasta) pitää päästä tosi paljon ylöspäin ja lähteä tulemaan itään päin Kapkaupunkiin Etelä-Afrikkaan. Pitää toivoa, että kaikki osuu kohdilleen ja jos sattuisi olemaan huonoa tuuria kelien puolesta, niin mä en voi missata Etelä-Afrikan kärkeä, koska sieltä ei enää pääse takaisin päin. Jos mä menen siitä ohi, niin seuraava pysäkki on Australia ja se on kolme kuukautta lisää.
Vene on tulevan urakan aikana hieman korkeampi ja pidempi kuin Atlantin ylityksen aikana.
– Atlantin ylityksessä vene oli tosi hidas ja vaikea käsitellä. Nyt mulla on 1,5 metriä pidempi vene ja se on sen verran korkeampi nyt, varmaan 30 senttimetriä korkeampi etupää. Painopiste pysyy ylempänä, kun vene kääntyy ylösalaisin, eli sen pitäisi itsestään kääntyä takaisin. Tämä on huomattavasti parempi vene, tähdentää Jari Saario.
Mitä vinkkejä muille soutajalupauksille?
Soutaminen ja purjehtiminen kiinnostaa useita suomalaisia, mutta entäpä jos suunnitelmat ovat kunnianhimoiset ja haluaisi tehdä saman kuin Jari Saario, eli soutaa esimerkiksi Atlantin yli?
– Kannattaa kysellä aika monelta fiiliksiä, ja luottaa omaan uskomukseen tietyissä asioissa. Toiset jutut sopii toisille, toiset ei. Kannattaa tutustua välineisiin ja ottaa hyvä sääpalvelu, kun lähtee. Ei saa antaa periksi, kun nämä ovat aikamoisia projekteja. Lupa-asioihin kannattaa myös perehtyä, voi tulla ylläreitä. Voi mennä viikkokausia selvittää.
Paljon siis suunnittelua, mutta myös käytännönläheisiä asioita pitää ottaa huomioon.
– Musta tuntuu aina siltä, kun pääsen merelle, että nyt tämä on kohta ohi. Tässä ei ole enää kuin yksi valtameri välissä. Sitten on projekti tehty. Alkuvalmistelut vaativat sata kertaa enemmän kuin vaikka veneen kanssa välillä meneekin ylösalaisin Atlantilla.
Mikä on Jari Saarion suosikkisää?
Kuten Sää ja hän -sarjassa on ollut tapana, viimeiseksi kysytään aina haastateltavan suosikkisäätä. Mitä vastaa Jari Saario?
– Mun suosikkisää on sellainen syysmyrsky – ja kova sellainen, vastaa Jari ja naurahtaa.
Lue seuraavaksi: Sää ja purjehtija: Hjallis Harkimo on kohdannut merillä 20-metrisiä aaltoja ja ukkospuuskia – yksi näky veti nöyräksi ja pakotti kääntymään
Päivitetty 26.4. klo 11.32
