Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Maaliskuun ennuste: Lämpöpiikki vaihtuu painajaiseen
    Uutiset |

    Maaliskuun ennuste: Lämpöpiikki vaihtuu painajaiseen

    Maaliskuu alkaa lupaavan lämpimänä ja jopa keväisenä, mutta sitten koetaan takinkääntö. Talvinen sää ja jopa paukkupakkaset voivat palata.
    Maaliskuu starttaa jopa keväisen lämpimänä, mutta sitten voidaan kokea täyskäännös. Talvinen sää ja jopa paukkupakkaset voivat palata. Kuvat: Markus Mäntykannas (vasemmalla), Pixabay (oikealla)

    Lämmön ystävät, nyt on aika ottaa ilo irti auringonpaisteesta ja leudoista päivistä, sillä lysti saattaa jäädä lyhyeen. Maaliskuun alun lämpöpiikki voi silmänräpäyksessä vaihtua kevätfanaatikon pahimmaksi painajaiseksi, sillä ennusteet vihjaavat paukkupakkasten paluusta.

    Hanki painuu kasaan helmikuun lopun lauhassa puhalluksessa ja Ahvenanmaalla lämpötila kipusi jo lähelle 10 astetta. Vuodenaikaan nähden lämmin sää jatkuu vielä viikonlopun yli, mutta sen jälkeen lämpötilat saattavat päätyä vapaapudotukseen.

    Maaliskuun alku: Lämpöpiikkiä seuraa raju kylmeneminen

    Euroopan keskuksen (ECMWF) kuukausiennusteen mukaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla Britteinsaarilla ja Pohjanmerellä on sitkeä korkeapaineen keskus ja Suomessa tuulet puhaltavat aluksi luoteen puolelta. Tässä asetelmassa runsaimmat sateet jäävät Norjan vuoristoon ja ainakin viikon alkupuolella koemme föhn-tuulen lämmittävän vaikutuksen. Lämpöasteita on enimmillään reilut viisi, Ruotsin puolella jopa yli 10.

    Maaliskuun ensimmäinen viikko näyttää kuukausiennusteessa olevan suuressa osassa Suomea 1–6 astetta tavanomaista lämpimämpi. Poikkeama on suurin länsirannikolla ja Lapissa.

    Föhn-tilanne helmikuussa Helsingissä, lämpötila kohosi +8 asteeseen. Kuva Eiranrannasta.
    Föhn-tuuli lämmittää Suomea viikonloppuna ja maaliskuun alkupäivinä. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, arkistokuva

    Kun tutustun tarkemmin ensi viikon operatiiviseen, päiväkohtaiseen ennusteeseen, huomioni kiinnittyy viikon puolivälissä Lapin yli vaeltavaan matalapaineeseen. Se voi olla todellinen game changer, sillä matalapaine muuttaisi kertaheitolla lempeän föhn-tuulen kylmän karuksi arktisen ilman purkaukseksi. Tämän myötä paukkupakkasia voi esiintyä uudemman kerran kautta maan erityisesti yöaikana.

    "Kun tutustun tarkemmin ensi viikon ennusteeseen, huomioni kiinnittyy viikon puolivälissä Lapin yli vaeltavaan matalapaineeseen. Se voi olla todellinen game changer."

    Vaikka helmi–maaliskuun vaihde näyttäytyykin ennusteissa keväisen lämpimänä, ei kannata vielä työntää talvivaatteita varaston uumeniin. Terminen kevät ei näillä näkymin ole vielä alkamassa, vaan talvi saattaa uudelleen kiristää otettaan.

    Tilastollisesti maaliskuu on vielä koko maassa talvikuukausi, joskin terminen kevät alkaa yleensä eteläisessä Suomessa kuun loppupuolella.

    Lue myös: Tällainen on maaliskuun sää tilastollisesti

    Maaliskuun puoliväli: Talvisempaa

    Maaliskuun toisella viikolla ilmanpaine näyttää olevan Fennoskandiassa tavanomaista alhaisempi, mikä viittaa vilkkaampaan matalapainetoimintaan. Suuressa osassa maata viikko on lämpöoloiltaan tavanomainen, Lapissa hieman tavanomaista kylmempi. 

    Myös maaliskuun kolmas viikko näyttää maan pohjoisosassa paikoin tavanomaista kylmemmältä, muualla maassa poikkeama ei juurikaan erotu kartoilta. Tämän ennusteen perusteella terminen talvi näyttää siis jatkuvan koko maassa, eikä aikaista kevättä ole syytä odottaa.

    Sademäärätkin näyttävät olevan lähellä tavanomaisia arvoja, joskin Suomen etelä- ja itäpuolella on odotettavissa sateisempaa säätä.

    Lumi peitti maan Vaasassa aamulla 3. huhtikuuta 2020.
    Terminen talvi pitää todennäköisesti pintansa vielä maaliskuussa. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, arkistokuva

    Maaliskuun loppu: Haaleat signaalit, lämpöä etelämpänä Euroopassa

    Maaliskuun loppupuolella ainoastaan Etelä- ja Keski-Euroopan yllä näkyy selvä signaali tavanomaista lämpimämmästä säästä. Suomessa poikkeamaa ei juurikaan ole suuntaan eikä toiseen.

    Myös sademäärä näyttää olevan lähellä tavanomaista, ilmanpaine ehkä aavistuksen verran tilastollista keskiarvoa alhaisempi.

    Jos sää kehittyy kuukausiennusteen mukaisesti, terminen kevät pääsisi alkamaan ajallaan maan eteläosassa maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Pitkän ajan sääennusteisiin liittyy kuitenkin aina epävarmuuksia, joten niihin tulisi suhtautua varauksella.

    Lue seuraavaksi: Ahvenanmaalla lämpötila kohosi +9,8 asteeseen: “Viime vuonna terminen talvi samaan aikaan vasta alkamassa”

    Markus Mäntykannas

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa