Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Eteneekö kevät? Tältä näyttää uusi kuukausiennuste toukokuun puoliväliin…
Kuukausiennuste |

Eteneekö kevät? Tältä näyttää uusi kuukausiennuste toukokuun puoliväliin asti: "Odotin jotain aivan muuta"

Leskenlehtiä Jyväsjärven rannalla Jyväskylässä.
Uuden kuukausiennusteen mukaan kevät ei tule etenemään kovin suurin harppauksin. Ennusteeseen liittyy kuitenkin tavanomaista enemmän epävarmuutta. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, arkistokuva

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n uusi kuukausiennuste julkaistiin torstaina 14. huhtikuuta. Sen mukaan kevät tulee etenemään Suomessa maltillisesti. Huhtikuun loppupuolella ja toukokuun alussa sää näyttäisi olevan tavanomaista kylmempää, vaikka pääsiäisen jälkeen voikin hetkellisesti olla lämpimämpää.

Tämän ennusteen valossa ei siis kannata odottaa kevään etenevän nopeasti, vaan pikemminkin "kaksi askelta eteen ja yksi askel taakse" –periaatteella.

Meteorologina odotin ennusteelta kuitenkin aivan jotain muuta. Yhä näyttää edellisen kuukausiennusteen tapaan siltä, että kylmä poikkeama lämpötiloissa jämähtää Suomen läheisyyteen ja osittain Suomen ylle useammaksi viikoksi. Tietyn signaalin jämähtäminen ei välttämättä kuitenkaan pitkään jatkuessaan tarkoita sitä, että sää jatkuu hamaan tulevaan samanlaisena, vaan tämä voi kieliä myös pitkään sääennusteeseen kumuloituvasta epävarmuudesta.

Tällä kertaa kuukausiennusteeseen tuleekin suhtautua tavanomaista suuremmalla varauksella, sillä ennustettavuus on heikentynyt jo jonkin verran ensimmäisestä tarkasteluviikosta lähtien. ECMWF:n 10 vuorokauden päähän yltävässä operatiivisessa sääennusteessa on merkkejä keväisestä korkeapaineesta ja selvästi tavanomaisesta lämpimämmästä säästä 18. huhtikuuta alkavalla viikolla, mutta kuukausiennuste tunnistaa tämän kehityssuunnan vain osittain.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 14.4.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
18.–24.4.Maan pohjoisosassa lämpötilan ennustetaan olevan 1–3 astetta tavanomaista korkeampi. Maan etelä- ja keskiosassa se on lähellä tavanomaista tai hieman sen alapuolella. Koko maahan ennustetaan viikon tilastollista keskiarvoa pienempää sademäärää.Kohtalainen
25.4.–1.5.Etelä- ja keskiosassa maata on 1–3 astetta ajankohdan keskiarvoa kylmempää. Monin paikoin on yhä ajankohdan keskiarvoa vähäsateisempaa.Kohtalainen
2.–8.5.Osassa maata on yhä tavanomaista kylmempää ja vähäsateisempaa.Heikko
9.–15.5.Lämpötilan ennustetaan olevan lähellä tavanomaista tai paikoin hieman sen alapuolella. Sademäärä on tavanomainen tai paikoin hieman tavanomaista pienempi.Heikko

Lue seuraavaksi: Tällainen on huhtikuun sää Suomessa tilastollisesti

Huhtikuun 18. päivä alkava viikko: Korkeapaine tuo lämpimämpää säätä, mutta ennusteissa on ristiriitaa

Kuukausiennusteen ensimmäisellä tarkasteluviikolla Pohjois-Eurooppaan on vahvistumassa laaja korkeapaineen alue ja sään ennustetaan olevan Suomessa ajankohdan keskiarvoa vähäsateisempaa. Matalapaineet sadealueineen näyttäisivät jäävän pääsääntöisesti Suomen eteläpuolelle ja meillä vallitsevana tuulen suuntana olisi itä tai kaakko.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

ECMWF:n kuukausiennusteen mukaan 18. huhtikuuta alkava viikko on maan pohjoisosassa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi, maan keskivaiheilla lämpötilan ennustetaan olevan lähellä tavanomaista. Sitä vastoin eteläisessä Suomessa olisi vielä paikoin hieman tavanomaista kylmempää. Yöpakkasia esiintyy vielä suuressa osassa maata.

Haloilmiö ilmestyi auringon ympärille.
Haloilmiö ilmestyi auringon ympärille. Auringonpaistetta on huhtikuun edetessä todennäköisesti tiedossa runsaasti, mikäli korkeapaine vahvistuu Pohjois-Eurooppaan ennusteen mukaisesti. Kuva: Tarja Kouvo, Laukaa, 13.4.2022

Viikon ennustetut lämpötilapoikkeamat kuukausiennusteessa ovat hieman ristiriidassa lyhyemmän aikavälin sääennusteen kanssa. ECMWF:n 10 vuorokauden operatiivinen ennuste on tuomassa pääsiäispyhien jälkeen laajalti 10–15, paikoin yli 15 asteen päivälämpötiloja. Nämä ovat ajankohdan keskiarvoa korkeampia lämpötiloja, mutta kuukausiennuste ei näyttäisi täysin tunnistavan lämpenemisen laajuutta.

Korkeapaineen sijaintiin ja lämpenemisen voimakkuuteen näyttäisikin vielä liittyvän epävarmuutta varsinkin Etelä-Suomen osalta, mihin voi ajoittain saapua Baltian puolelta runsaampaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sateitakin. Tämä voisi hilata lämpötilaakin alaspäin.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista:

Huhtikuun 25. päivä alkava viikko: Kylmän ilman alue laajenee vappuviikolla

ECMWF:n kuukausiennuste ennakoi korkeapaineen painopisteen siirtyvän aavistuksen verran lännemmäs ennusteen toisella tarkasteluviikolla, johon myös vappu ajoittuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tämän myötä itä- ja kaakkoisvirtaukset voisivat vaihtua kylmiin koillisvirtauksiin, jolloin Siperiasta pääsisi kurottamaan meille tavanomaista kylmemmän ilman alue. 25. huhtikuuta alkava viikko on kuukausiennusteessa maan etelä- ja keskiosassa 1–3 astetta ajankohdan keskiarvoa kylmempi. Lapissa lämpötila on lähellä tavanomaista.

Lue myös: Tällainen on Suomen vappusää tilastoissa

Korkeapaineen mahdollinen läsnäolo näkyy vielä sademäärissä, sillä viikosta ennustetaan Pohjois-Eurooppaan laajalti tilastollista keskiarvoa vähäsateisempaa.

Ennusteen valossa on mahdollista, että kevään etenemiseen tulee vähän takapakkia huhtikuun lopussa. Tämä voi tarkoittaa laaja-alaisia yöpakkasia ja hetkellisiä lumisateitakin. Ennusteen epävarmuus on kuitenkin jo ensimmäistä tarkasteluviikkoa suurempi.

Katso videolta kuukausiennuste sademääristä:

Toukokuun alku: Yhä merkkejä korkeapaineesta, mutta ennustettavuus on heikkoa

Toukokuun 2. päivä alkavalla viikolla Suomessa näkyy vielä merkkejä normaalia korkeammasta ilmanpaineesta ja tavanomaista alhaisemmista sademääristä. Seuraavalla eli 8. toukokuuta alkavalla viikolla korkeamman ilmanpaineen alueesta ei enää näy merkkejä ja ennustettu sademääräkin palautuu lähemmäs ajankohdan keskiarvoa.

Kylmä signaali lämpötiloissa näkyy vielä hyvin toukokuun ensimmäisellä viikolla, mutta toisella viikolla se kutistuu.

Ennusteen epävarmuus on jo kasvanut merkittäväksi toukokuun puolella, joten muutkin vaihtoehdot säätilan kehityksessä ovat täysin mahdollisia.

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Markus Mäntykannas

Päivitetty 15.4.2022 klo 12.26

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat