Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteessa "sitkeä sininen signaali" – tältä näyttää sydäntalvi Suomessa
    Kuukausiennuste |

    Kuukausiennusteessa "sitkeä sininen signaali" – tältä näyttää sydäntalvi Suomessa

    Talvinen kaamosmaisema
    Postikorttimaisia talvimaisemia riittää koko Suomeen vielä lähiviikkoinakin, sillä sään ennustetaan olevan tavanomaista kylmempää. Kuva: Pekka Hatunen, Paltamo, 21.12.2021
    • Euroopan keskuksen (ECMWF) uudessa kuukausiennusteessa kaksi ensimmäistä tarkasteluviikkoa ovat selvästi tavanomaista kylmempiä Suomessa.
    • Sademäärissä poikkeamat jäävät melko pieniksi tulevalla neljällä viikolla.
    • Tammikuussa ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta sään lasketaan vähitellen lauhtuvan sydäntalven edetessä.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus, ECMWF, julkaisi myöhään torstai-iltana 23. joulukuuta uuden neljän viikon päähän yltävän kuukausiennusteen. Joulu–tammikuun vaihteen odotetaan olevan suuressa osassa Suomea 6–10 astetta tavanomaista kylmempi.

    Pakkanen on kireää, mikäli sää pääsee kunnolla selkenemään. Maahamme voi ajoittain virrata arktisen kylmää ilmamassaa. Uusi ennuste vaikuttaisi olevan hyvin linjassa edellisen kuukausiennusteen kanssa, joka ennakoi myös kylmää vuodenvaihdetta ja tammikuun alkua.

    Maan etelä- ja keskiosan yli saattaa lähiviikkoina liikkua runsaampia lumisateita, jotka hetkellisesti lauhduttavat säätä. Ennustetussa kylmässä säätyypissä vesisateet ovat poissuljettuja lähiviikkoina, joten lumipeite pääsee vahvistumaan varsinkin eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Lapissa sademäärän ennustetaan jäävän tavanomaista alhaisemmaksi.

    "Joulu–tammikuun vaihteen odotetaan olevan suuressa osassa Suomea 6–10 astetta tavanomaista kylmempi."

    Euroopan keskuksen kuukausiennusteessa on "sitkeä sininen signaali" merkkinä tavanomaista alhaisemmista lämpötiloista ja se näyttäisi poistuvan kokonaan vasta 17. tammikuuta alkavalla viikolla. Ennustekartoilla tavanomaista kylmempi sää näkyy siis sinisellä väripohjalla.

    Kuukausiennuste (julkaisupäivä 23.12.2021)
    ViikkoEnnusteEnnustettavuus
    27.12.2021–2.1.2022Sää on selvästi tavanomaista kylmempää. Lapissa on myös tavanomaista vähäsateisempaa.Hyvä
    3.–9.1.Sää jatkuu suuressa osassa maata selvästi tavanomaista kylmempänä.Kohtalainen
    10.–16.1.Maan itäosassa on vielä tavanomaista kylmempää, mutta poikkeama alkaa haalistua.Kohtalainen
    17.–23.1.Osassa maata on tavanomaista lämpimämpää, mutta ennusteen epävarmuus on jo merkittävä.Heikko

    Lue myös: Tällainen on tammikuun sää Suomessa tyypillisesti

    27. joulukuuta alkava viikko: Jäätävää säätä

    Kuukausiennusteen ensimmäisellä, 27. joulukuuta alkavalla tarkasteluviikolla, sää on Suomessa tuntuvasti ajankohdan normaalisäätä kylmempää. Suuressa osassa maata poikkeama kylmempään on 6–10, Länsi-Suomessa 3–6 astetta.

    Kylmyys johtuu siitä, että Pohjois-Eurooppa jää ilmamassoja jakavan suihkuvirtauksen kylmemmälle puolelle, missä on aika ajoin liikkeellä napa-alueen arktista ilmamassaa. Pohjois-Atlantilla ilmanpaine on tavanomaista korkeampi, jolloin lauhempaa ilmaa kuljettavat matalapaineet joutuvat kurvaamaan etelämmäs Eurooppaan.

    Eteläisessä ja osittain keskisessäkin Euroopassa 27. joulukuuta alkava viikko on ennusteessa jopa 3–10 astetta normaalia lämpimämpi. Välimerelle tämä voi tuoda jopa yli 20 asteen lämpötiloja, paikallisesti voidaan kolkutella jopa suomalaista hellerajaa eli 25 astetta. Joulukuun loppupuolella Etelä- ja Pohjois-Euroopan välinen lämpötilaero voikin äärimmillään kasvaa yli 50 asteeseen.

    Sademäärän ennustetaan olevan maan etelä- ja länsiosassa lähellä tavanomaista, mutta idässä ja pohjoisessa se jää keskiarvoja niukemmaksi. Maan etelä- ja keskiosaan voi levitä jo ennen vuodenvaihdetta runsaampia lumisateita.

    Auringonlaskua Vaasassa.
    Pakkanen voi ajoittain olla kireää joulu–tammikuun vaihteessa. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 21.12.2021

    3. tammikuuta alkava viikko: Talvista ja kylmää

    Vuosi 2022 näyttäisi tuoreen kuukausiennusteen valossa alkavan talvisena. 3. tammikuuta alkavalla viikolla sään ennustetaan yhä olevan monin paikoin 6–10 astetta normaalia kylmempää. Lähinnä etelä- ja lounaisrannikolla sekä osassa Lappia poikkeama kylmempään on pienempi, 3–6 astetta.

    Näyttäisi siltä, että matalapaineiden rata kulkee tammikuun alussa eteläistä Suomea viistäen kohti itää. Lauhemmat ilmat jäävät yhä keskiseen ja eteläiseen Eurooppaan, Suomessa sateet tulisivat yksinomaan lumena ja lämpötila pysyisi pääosin pakkasen puolella.

    Vaikka sademäärissä ei juurikaan näy Suomen osalta poikkeamia suuntaan tai toiseen, on mahdollista, että varsinkin eteläisessä Suomessa lumipeite vahvistuu reilusti. Tämä tietysti valaa toivoa siitä, että luonnonlumille päästään tänä vuonna hiihtämään verrattain varhain etelärannikkoa myöden, eivätkä lumet ihan heti ole sulamassa pois.

    Lumisadetta Nurmeksessa.
    Lumipeite vahvistunee maan etelä- ja keskiosassa lähiviikkoina. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 23.12.2021

    10. tammikuuta alkava viikko: Lauhtuvaa

    Ennustettavuus heikkenee kuukausiennusteessa 10. tammikuuta alkavalla viikolla, mutta on varovaisia merkkejä, että säätyyppi alkaisi hiljalleen lauhtua ja kylmin ilma vetäytyisi maamme itäpuolelle.

    10. tammikuuta alkavalla viikolla lämpötilan ennustetaan olevan suuressa osassa Suomea lähellä tavanomaista, mutta itäisimmässä Suomessa näkyy vielä haaleahko "sininen signaali" merkkinä kylmän mahdollisuudesta.

    Sademäärässä ei näy poikkeamia.

    Heikkoja jäitä koskessa Vähässäkyrössä.
    Lauhtuuko sää merkittävästi tammikuun edetessä? Se jää nähtäväksi. Kuva: Matti Hietala, Vähäkyrö, 7.1.2021

    17. tammikuuta alkava viikko: Suurempi muutos mahdollinen, mutta ennuste on epävarma

    17. tammikuuta alkavalla viikolla kuukausiennusteen epävarmuus on jo merkittävä. Neljän viikon tarkastelujaksolla ennusteessa kuitenkin näkyy ensimmäistä kertaa viitteitä siitä, että sää voisi keikahtaa osassa maata tavanomaista lauhemmaksi.

    Ennuste antaa ymmärtää, että korkeapaineen alue asettuisikin nyt Suomen kaakkoispuolelle, jolloin lounaasta pääsisi virtaamaan lauhempaa ilmaa.

    Jos kuukausiennusteesta katsoo pidennettyä versiota kuuden viikon päähän helmikuun alkupuolelle saakka, vaikuttaa tosiaan siltä, että kylmin asetelma olisi taputeltu ja sää jatkuisi lämpöoloiltaan joko tavanomaisena tai kallistuisi hieman tavanomaista lämpimämpään.

    Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että pitkän ajan sääennusteet ovat yhä kokeiluasteella, ja niihin olisikin hyvä suhtautua varauksella varsinkin korkeilla leveysasteilla. Keskipitkän aikavälin sääennusteissa ennustettavuus on parhaimmillaan kahdella ensimmäisellä tarkasteluviikolla.

    Lue seuraavaksi: Näin tulkitset pitkän ajan sääennusteita oikein

    Markus Mäntykannas

    Päivitetty 24.12.2021 klo 10.53

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat